Pöllönä parvella
Täytyy kaiketi olla syksy, tai tämä vuodenajoista paras on ainakin aivan ovella. Muuten sitä niin tietäisi, mutta kun lentiksen harjoitusturnauksia ja -matseja pukkaa päälle. Kesäharjoittelun tuomia asoita täytyy jalostaa pelitilanteisiin ja harjoituspelit ovat siihen paras keino. Kun harjoituspelejä kerran pelataan, niin syksyn sarja-avauksetkin ovat jo aika lähellä.
Liikuntahallin sunnuntai-iltapäivän lentissessio käsitti 10 otelua ja mukavan tasavahvoja ryhmiä oli hallin uumeniin kasaantunutkin. Iltapäivän matseja tuli seurattua tarkaavaisesti, varsinkin B-poikien tekemisiä. Selkeä havainto oli se, että eteenpän on porukka mennyt ja varsin runsaasti.
Juhanilla on kasassa yritteliäs yhdentoista sällin porukka, joka parvipöllön silmin näytti lupaavanoloiselta joukkueelta.
Veikkojen edustusmiehistö pelasi kahtena ryhmänä. A-poikajoukkueena ja aikuisryhmänä. Aika paljon parvipöllöilijää miellytti A-poikien passarin tekemiset, varsinkin viskelijän rauhallisuus. Passien tarkkuuskin alkaa olla hyvää luokkaa. Ja sekin miellyttää, että kun sarjaan lähdetään, niin joukkueella on kaksi eri tyylistä viskelijää. Hyökkäysvoimaa kuitenkin näyttäisi löytyvän.
Ja miksi sitten syksy on vuodenajoista paras? No juurikin siitä syystä, että lentiskausi alkaa sarjapeleineen.







