Lentiksen ihmeellinen maailma

On tullut seurailtua lentispalloa varsin runsaasti viimeisen viikon aikana. Maajoukkue on tahkonnut käsijarru päällä EM-kisoja. Omat joukkueemme ovat otelleet harjoituspelejä. Ja harjoitusrumba pyörii lähes täysillä. Vasta lähes täysillä, sillä pienimmäiset, alle kymmenen vee ja siinä kympin vaiheilla olevat tytöt alottavat ensi torstaina. Sitten ollaan täydessä tohinassa.

Maajoukkueemme edesottamuksia seuratessa on tullut useasti mieleen, että on meillä valkuilla vaan aika kapea ja heiveröinen oksa millä kökkiä. Maajoukkueemme on tehnyt hommia valmentaja Mauron johdolla ja hänen ohjelmansa mukaan täysillä aina siitä meidän keväisestä kauden päätöstapahtumasta lähtien. Sieltähän Upi lähti suoraa Kuortaneelle.

Hommia on siis tehty aivan saamarin paljon, uskottu valittuun systeemiin ja noudatettu sitä, kuten pitääkin.
Lopputulos ei vaan nyt ole ihan sitä mitä joukkueemme, valmennusjohto, Lentopalloliitto ja myös Olympiakomitea ovat asettaneet tavoitteeksi.
Aina ei siis natsaa, edes isossa maailmassa, vaikka kaikki ajateltavissa oleva on tehty ja vieläpä ilmeisen hyvin.

Onko tie ollut väärä mikä on valittu, vai pelaajat vääriä, vai valmentaja, vai valmentajan linjaukset, vai.. Tämmöistä vai listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin. Mutta lopputulemana on kuitenkin se, että valmentaja kantaa vastuun epäonnistumisista. Sitten kun tulee onnistumisia, niin valkku voi olla sivummalla ja olla tyytyväinen tehtyyn töhön. Ja joukkue voi juhlia.

Ilman seurojen ja seuroissa olevien valmentajien puurtamista ei synny Upeja, Oivasia eikä Meskoja. Eikä joukkueita ole ilman valmentajia. Joukkuetoiminta ilman jämäkkää kuria on puuhastelua ja sille tielle ei kannata lähteä. Ainakaan jos porukat haluaa edelleen kehittyä.
Maajoukkueessa käy näinä päivinä sisäinen kuhina, uskoisin, sillä ei karilleajo voi tapahtua ilman seuraamuksia. Ei missään joukkueessa. Ihmisiä nuo huippu-urheilijatkin ovat. Ei sen kummempia, kuin me täällä. Kaikki mitä joukkueen sisällä tapahtuu nyt, vie ryhmää kuitenkin joukkueena eteenpäin. Joukkueen kehitys on iso oppimisprosessi kaikille mukanaolijoille. Valmentajasta tilastomieheen, Pelaajasta huoltajaan.

Virtolainen lentis näyttäisi ponnistelevan mukavasti kohti uutta sarjakautta. Valmentajat ovat tehneet ahkerasti pyyteetöntä työtä, josta palkintona on kesän aikana taidoiltaan, että fysiikaltaan eteenpäin menneitä lentiksen harrastajia. Tätä kesän aikana hankittua pääomaa oli mukava seurata viime viikonlopun peleissä. Pelikokemusta monelta vielä puuttuu, ja monessa joukkueessamme on myös meneillään eritasoisia oppimisprosesseja. Hyvä niin, sillä näiden prosessien kautta nämä meidän ruohonjuuritason joukkueemme myös syntyvät.

Tilanne näyttää virtolaisittain siis ihan mukavalta. Sarjojen alkuun on aikaa vielä himpun vajaa kuukausi ja kuusikkotreeni on tämän harjoitusvaiheen kovin sana.

Syksynalkua kaikille teille!