LV:n viikonloppukatsaus
D-tyttöjen Purrit turnailivat Viialassa Leila Mäenpään johdattelemina. Tältä eteläisen Pirkanmaan reissulta irtosi kolme voittoa kolmesta matsista. Tarkempaa tarinaa peleistä ei ole vielä ehtinyt toimitukseen. Lisätään kunhan tulee.
Ärrien ryhmä käväisi Aija Kangasluoman saattelemina Vilppulan Parkkivuoressa. Siellä kotijoukkueen ykkösnyrkki pisti Ärrit ahertamaan ihan tosissaan. Kova yritys palkittiin kolmannessa erässä, joka kääntyi Ärreille 15-6. Kaksi muuta peliä, OrPo ykköstä ja Vilppula kakkosta vastaan olivat helpompia. Näistä selvät 2-0 voitot.
B-tytöt joutuivat oleilemaan Lamminpään Korvessa koko pitkän päivän. Kuusi peliä ja yksi kenttä käytössä. Ei hyvä.
Alkusarja tuli kuitenkin valmiiksi ja käteen jäi lohkon kakkostila. LaKon ottaessa piikkipaikan.
B-tyttöjen pelailu on ollut hieman hapuilevaa. Keskipelaajien puute on huutava ja kun sitten passari on vielä matkasta pois, niin hieman heikoilla eväillä ollaan liikkeellä. Tämän päivän touhuiluissa passihommia hoiteli Kaakkomäen Suvi ja teki sen mitä tuolla tontilla voi tehdä, ilman harjoittelua. B-tyttöjen sarja jatkuu kahden välieräturnauksen merkeissä, joista sitten menee 12 joukkuetta joulukuun alun aluefinaaliturnaukseen.
Viikonloppu sujui mukavan voitoisissa merkeissä. LV:n joukkueet pelasivat yhdeksän ottelua ja niistä kahdeksan päättyi voittoon. Veikkojen saldona B-poikien kolme voittoa kolmesta pelistä.







