Painetaan pallo punaisena hiileen
Syyskauden härkäviikot ovat edessä. Pelejä näyttäisi olevan joukkueella jos toisella, siellä sun täällä. Miesjoukkue aloittaa tuplapelailun, vaikkakin matsit osuvat kahden eri kuukauden sisään, tuplapelit silti. Naisjoukkue käy nuukuuspitäjä Laihialla. Seuraava viikonvaihde onkin pelejä pullollaan. Yhteensä 30 Liikuntahallissa ja yksi vielä kaupanpäälle Tampereella. Liikuntahallin pelisessioissa riittää istumalihaksilla työsarkaa.
Vieraskirjassa otettiin kantaa kannustamiseen. Kannustaminen ja joukkueiden tukeminen näkyvällä mukanaolemisella ottelutapahtumissa olisi niin maan perusteellisen tärkeä asia. Se olisi sitä lentiksen fanikulttuuria, joka on päässyt hissuksiin hiipumaan. Ymmärrän kyllä, että vuosituhannen alkuvuodet olivat hurjaa virtolaisen lentiksen menetyskautta. Mestaruuksineen ja yläsarjapelaamisineen. Siinä puumissa porukoiden oli mukava olla mukana. Ja kyllähän katsojia olikin. A-poikien finaalia 2005 seurasi liikkarilla lähes 400 henkeä. Eli kun pärjätään, niin sitten vaivaudutaan katsomoon.
Muistot ja perinteet ovat mukavia ja tärkeitä asioita. Muistot ja perinteet eivät kuitenkaan tee niitä uusia menestyviä joukkueita. Pitää harjoitella ja harjoitella. Rakentaa uusia joukkueita antaumuksella. Näissä joukkueiden rakennusvaiheen peleissäkin toivoisi yleisön olevan mukana.
Seuraava tällainen mukanaolon paikka on tulevana lauantaina, kun miesten 3-sarjajoukkue iskee Pirkkalan Virin kimppuun. Katsomoon sata henkeä ja sitä rataa, siitä on hyvä aloittaa. Meillä on erittäin kehityskelpoinen miesjoukkue, joka ansaitsee kotiyleisön tuen.
Miesten matsissa voisi harjoitella seuraavan lauantain tapahtumia varten. Silloin B-pojat antavat näyttöjä kotiyleisölle, saattavat olla jopa mitallivauhdissa. Sitten sunnuntaina D-tytöt ja naiset valtaavat areenan, kyllä näitä kannataa lähteä katsomaan ja kannuistamaan. Ihan vaikka pallo punaisena.







