Virtain Veikot

Possulentsu ja lentopallo

Influenssa-aalto on iskeytynyt Pirkanmaan alueelle. Näin kertovat eiliset uutisotsikot. Nyt ollaan niillä metreillä, että tauti alkaa ihan vääjäämättä kaataa porukoita petiin. Punkan puolella sitten on pysyttäväkin, sillä tämän jutun kanssa ei kenenkään saa leikkiä. Niin vakavasta taudista kuitenkin on kysymys ja riskiryhmään kuuluu kaikki lajimme parissa puuhaavat nuoret pelaajat.
Taudin saapuminen saataa vaikuttaa tulevan viikonlopun tekemisiin jotenkin. Sehän sitten nähdään. Lentopalloliitto on lähestynyt seuroja asian tiimoilta sähköpostilla. Viestin pointti oli se, että pelit pelataan ja sairastelutapaukset katsotaan sitten ottelukohtaisesti. Aikuisten sarjapelit on tietysti kohtuullisen helppo siirtää jos porukkaa lakoaa petiin, mutta entä sitten junnuturnaukset? Yhden joukkueen poissaolo turnauksesta ei tietysti tunnu vielä missään, mutta entä jos esim. puolet joukkueista on lasareetissa. Mitä sitten tehdään? Semmoisesta keissistä ei kukaan ole kertonut mitään. Ainakaan minulle. Ollaan kuulolla ja toivotaan, että kaikki menisi hyvin, niin sairastapausten osalta, kuin tulevien ottelu- ja turnaustapahtumienkin osalta.