tammikuu 2010
Lahian Luja – LV 3-0 (26-24,25-22,25-14)
Matsi alkoi ihan siitä mihin viikko aikaisemmin pelaaminen lopetettiin. Napakoita syöttöjä, hyviä hyökkäyksiä ja puolustuspelaamisellekin annettiin mahdollisuus, sillä Lujan hyökkäykset olivat ihan oikeita lyöntejä, ei mitään sinne tänne leijailuja. Hyökkäyspäässä käytettiin Laihian avointa pussinsuuta hienosti hyväksi. Kaikki näytti pelaamisen osalta olevan kunnossa. Erä eteni meikäläisten tahdissa 6-3, 8-5, 12-8, 16-13, 19-16, 22-18 ja sitten…. 23-22. Mitä tapahtui? Jotakin matkasta kuitenkin puuttui. Ei ollut sellainen rento ja iloinen fiilis, kuten on ollut kevätkierroksen aikaisemmissa peleissä. Ei sillä, Laihia kokosi rivinsä hyvin erän lopulla. Tässähän tulee mieleen ihan isot pelit maailmalta, joissa pelataan jonkun komennossa 20-22 pisteeseen ja sitten tulee Brasilia ja korjaa potin.
Toinen erä oli aivan samanlainen. Nyt keikuttiin keulilla 20 pisteeseen ja sitten kaveri tuli ja meni. Nyt hapansilakka fisu varmaan ilakoi, kun mentiin häviämään ja vieläpä alajatkosarjassa. Niinpä kyllä, mutta pelaamisen taso on kuitenkin jo sitä luokkaa, että otteita kentällä ja niistä muodostuvia pelisuorituksia voidaan hyvällä syyllä sanoa lentopalloksi.
Ja kuten kuskinamme ollut Mr Lampimäki totesi: “Enpä olisi uskonut, että näin tasokasta peliä saavat aikaan näin nuoret pelaajat”. Useita Veikkojen 1-sarjapelejä seuranneelta ihan mukava kommentti.
Ja samaa mieltä olen minäkin, kahden ensimmäisen erän osalta. Kolmannesta erästä ei tullut sitä revittelyä, mitä erätauolla suunniteltiin. Kahden mukavasti hallinnassa olleen erän menetys kuitenkin kalvoi pelihuumoria liikaa ja kun sitä menovettä alunperinkään ei ollut ihan täyttä kauhallista, niin näin kävi. Mutta hyväähän on se, että jäi mukava tavoite tuleviin koitoksiin. Uusintamatsissa Laihia syötetään nurin. Siitä on lähdettävä.
Sunnuntai
Sunnuntain ainoa lentistapahtuma virtolaisittain miteltiin Laihialla. Tuloksena naisjoukkueen voittoputken katkeaminen. Tappio ei ollut näköpiirissä kylläkään ihan heti. Rapsaattorissa aiheesta lisää.
Lauantai
Aan ja Been kombinaatiojoukkueen oli tyytyminen kahteen tappioon Raisiossa. Turnaus supistui kolmen ottelun kokonaisuudeksi, sillä Pielavetiset eivät päässeet pelaajaongelmien vuoksi kisapaikalle. Mikkeli oli turnauksen ykkönen. Raisio otti 2-1 voiton Veikoista ja meni Mikkelin seuraksi C-pooliin. Aan poolikierroksia on jäljellä kaksi, joten nyt on vain noustava tyvestä puuhun. Äänestysosion kärkitilat turnauksen ennakkoveikkailuissa menivät 18% kannatuksella vaihtoehdoille kotimatka ja suksiminen. Nou hätä, kun kotimatkaan luotetaan vankasti.
E-tyttöjen Tiikerisarjaa pelattiin Vesilahdella. Tuomisina 2-1 voitto Vilppulasta, niukka 2-1 tappio LP Kangasalalle ja hieman reilumpi emäntäjoukkue Vesilahden Visalle. Vesilahden tyttölentis on kovassa nosteessa. Muutama vuosi sitten paikkakunnalle muuttanut Paloniemen Arska, lentopallomies henkeen ja vereen, pisti Visassa pallon pyörimään ja tulosta alkaa syntyä.
C-tyttöjen supersarjan turnauksessa Jämsänkoskella opeteltiin pelipaikkoja, eli ollaan vasta ihan alkumetreillä harrastuksessa. Intoa ja tahtoa asioiden oppimiseen kuitenkin tuntusi olevan, joten jo ennestäänkin mukavan laajaan tyttölentisrintamaan saadaan uusia kasoja.
Viikonlopun vipinät
A-poikien SM-sarja jatkuu Raisiossa. Sieltä täytyisi olla tuomisina C-pooliin oikeuttava pistemäärä. C-ja E-tyttöjen matkat suuntautuvat Jämsänkoskelle ja Vesilahdelle. Molemmat tyttöjoukkueet ovat aivan uusia, joten oppimista riittää. Nämä kolme turnaustapahtumaa ovat lauantaina. Sunnuntaille jää naisten 2-sarjan peli Laihian Lujaa vataan, Laihian Monitoimitalolla. Vastassa on heidän A-tyttöjoukkueensa. Sekä LV:n A/B/C-tytöistä koostuva joukkue, että Lujan A-tytöt ovat aloittaneet kevätkautensa voitoilla. Tiedossa on siis varsin kova vääntö.
A-poitsut
A-poikien joukkue matkailee Raisioon ensi lauantaina. Siellä otellaan D-poolin turnaus. Tästä innovoituneena ja kun ei pitkään aikaan ole ollut interaktiivista menoa äänestyksen muodossa, niin….







