Viis viis
Virtolaiset junnujoukkueet matsasivat lauantain ratoksi yhteensä kymmenen lentopallo-ottelua. Kaikki joukkueet pääsivät voitonmakuun. Yhteissaldona viisi voittoa ja viisi tappiota. C2-tyttöjen kotiturnauksessa voittoja kertyi kolme ja kuokkaan tuli vain kertaalleen. Tämä D-ja C-ikäisistä kasattu porukka suoritti varsin mallikasta hihaosaamista ja passipelikin oli ok. Pallon tappaminen kuitenkin tuotti hieman ylimääräistä touhua. Mutta kyllä. Ensin on hyvä opetella varmuutta ja sitten aloittaa hurjastelu. Varma toiminta kentällä tuotti voiton, mm. KaLen ysikaseista.
Ryhmädynamiikka tuntuu toimivan ja sehän on, joukkuelajista kun on kysymys, aivan must juttu. Kuten kokenut pallovirtuoosi Mika V. sanoi: “Junnuporukka, joka tekee turnauksessa asiat ilman käskytystä”
C1 tytöt matkailivat Savon suunnassa, Leppävirralla. Tuloksena voitto ja kaksi tappiota. Ihan ykkösnyrkillä joukkue ei päässyt aloittamaan runkosarjaa, sillä selkä- ynnä polviremppaa on edelleen liikkeellä. Turnauksessa naapuri Vilppula otti piikkipaikan kolmella voitolla. Kouvola kasasi kaksi päänähkaa. Neljä muuta porukkaa taputtelivat yhden voiton per tiimi.
E-poikien kisailu Vilppulassa tuotti syyskierrokselta tutun tuloksen. Voitton ja kaksi kuokkaa. Vilppula oli parempi kahden joukkueen voimin. Voittosaldo kasvoi Lempäälän Jyryn kustannuksella. Seuraava keikka E-pojilla on kahden viikon kuluttua Akaaseen, A-Volleyn toimiessa isäntänä.
.







