Kaksijakoista
Viikonlopun pallorallit sujuivat todella kaksijakoisesti. A-poikien lauantai lässähti pahasti karille. Täältä päätteen takaa olisi helppo heittää monenmoista läppää poikien otteista. Se olisi kuitenkin turhaa, sillä kuten Juhani viestissään kirjoittaa, periksi ei saa antaa, sillä kaikki on kuitenkin omissa käsissä lopputurnauksen suhteen. Joukkueella on reilu kuukausi aikaa pistää homma kasaan, eli aikaa on riittävästi. Käsijarru pois päältä ja menoksi.. Osaamista on vaikka mihin.
C-tyttöjen tilanne parani huimasti SM-sarjassa. Kouvolan kiertue toi plakkariin kaksi voittoa lisää ja sijoitus lohkossa on, ennen viimeistä runkosarjan turnausta kolmas. Ja juuri kolme menee SM välieriin. Eli tälläkin rintamalla kaikki on omissa käsissä. Viimeinen turnaus matsataan Vilppulassa parin viikon kuluttua. Väliviikonloppuun osuus mukavasti B-tyttöjen turnaus pohjanmaan puolella. Tsemppiä ja hyviä harkkoja kohti tuota turnausta, sekä Vilppulaa.
Kolmas ryhmä, eli D-tytöt eivät olleet liikkeellä, vaikka ennakkojutussa näin kertoilin. Heidän turnauksensa oli siirretty jonnekkin hamaan tulevaisuuteen.







