Tuolloin oli ajatusta ja yritystä saada virtolaiset lentopallot samaan koriin. Eli meikä sanoi, että hei Ari, ota nää mun seuranpyörityshommat itsellesi. Ei ollut ehkä ihan mast markkinointipuhe. Ei ollut. Tuolloin vain tuli tunne, että ei enää jaksa. Onneksi Leila M. ei jättänyt asiaa sikseen, vaan sai Ari Jiin suostumaan siihen, että LentisVirrat kuopattiin ja koko tyttölauma liittyi Veikkoihin. Hyvä niin. Ainakin kun omasta näkövinkkelistä asiaa tutkailen.

Treenailuakin harrastettiin keväästä lähtien, ainakin A-poikien  ja miesten kohdalla. Muualla oli hieman hiljaisempaa, vaikka pientä ajatusta oli keväällä A-tyttöjenkin kohdalla. Vaan ei ollut poltetta hikoilla kesätreeneissä tyttösillä. Ei ollut.

Syksy toi tullessaan miesten 2-sarjan, A-poikien SM-sarjan, tyttöjen alkusarjat Aasta Deehen sekä naisten 2-sarjan. Ja ei saa unohtaa Juhanin pestiä OrPon liigavalkkuna, pesti toi tullessaan Cupin ja liigan hopeat.

Miesten taival kakkosen Pirkanmaan lohkossa oli kivinen. Kokeneet pelimiehet Tampereelta ja Hämeenlinnasta sekä Vammalan liigajoukkueen penkkimiehet pitivät voittosarakkeen nollassa syksyn ajan. Kevätpuolella peli alkoi näyttää ihan oikealta lentopallolta ja sen myötä voittojakin alkoi kasaantua laariin. Lopputuloksena alemman jatkosarjan kakkostila.

A-poikien tekeminen riitti rankingin kakkostilaan, poolikierrosten jälkeen. Sittenpä, juuri ennen loppukahinoita, Harrin jalkaterä teki tenän. Saman tempun teki Anssin umpisuoli. Erinomaisesti edennyt poikien kausi hiipui  näihin sairastumisiin ja tuloksena oli jääminen lopputurnauksen jumboksi. Harmittaa poikien puolesta, sillä olihan matkalla kaatunut myös mestaruuden ottanut Mutala. Tästä olisi kuitenkin hyvä jatkaa, esim. Juhani Viidan johdolla. Sasa kävi voittamassa alueiden SM:n Lounaisen alueen joukkueessa.

Naisten 2-sarja oli fiasko, sillä valkulla oli motivaatio hukassa. Tekohengitys puolin että toisin ei oikein onnistunut ja sarja haudattiin joululta. Samoin hautautui A-tyttöjen eteneminen SM-sarjan karsinnoissa joulukuun puolivälissä.

B-, C- ja D-tytöt pelasivat supersarjaa. Parhaiten pärjäsivät C-tytöt, jotka ottivat kotisalissa Superin lopputurtnauksessa kuudennen tilan.

A. Juvakka temmelsi alle kymppivuotiaiden poikien kanssa syksystä kevääseen.  jake aloitti 10-12 vuotiaiden poikien harjoitukset huhtikuun lopulla ja kas, ryhmään kertyi toistakymmentä poikaa.

Kevään piristyksiä olivat Jouni Parkkalin Minimaajoukkueryhmän leireily Marttisessa ja Liikuntahallissa, sekä Sara Vaalin ja Selma Salinin valinta alueen tehoryhmään.

Takana on siis historian ensimmäinen yhden seuran kausi, virtolaisen lentiksen yli kuusikymmenvuotisessa historiassa. Eikä todellakaan viimeinen.

Parin viikon kuluttua julkistetaan yksi juttu, yllättäen lentikseen liittyvä. Sitä odotellessa, hyvää alkavaa kesää kaikille Teille.

Naisjoukkue/A-tytöt ovat suorittaneet täysin päinvasataisen operaation. A-tyttöjen SM-sarjapaikkaa ei saavutettu ja 2-sarjaa on rämmitty ties minkälaisilla kokoonpanoilla. Syy on selkeästi valmennuksessa, joten jake antoi itselleen potkut. Näinollen N2 on pistetty tältä kaudelta jäihin. Samalla kun jake potkaisi itsensä pellolle, monen toive kaverin häipymisestä huitsinnevadaan toteutui.

Nuorempien tyttöjen ryhmissä on porukkaa varsin mukavasti. Ryhmät ovat sen kokoisia, että niissä voisi olla jopa tulevaisuutta. C-tytöt ovat harrastuksensa siinäkohdin, että pikkukiva harkkailu alkaa olla takana ja edessä häämöttää hieman totisempi toiminta kesäharjoitteluineen. Siis jos ryhmä haluaa edetä alueen sarjoista valtakunnan sarjoihin ensi kaudella. Sitten salilla viihtyy myös muutama ysikutonen, joista saattaa kehittyä ihan pelinaisia.

D-ikäiset aloittavat sarjatoiminnan tammikuulla. Tuossa ryhmässä on syyskauden kolmas isosti positiivinen juttu, eli Antilan Eeva on lähtenyt vetojuhdan tehtäviin. Tämä jos mikä on erittäin positiivinen keissi. A-pojathan on se toinen ja Valkku-Ville se ensimmäinen. Näin sen näen.
Eikä saa unohtaa pallokoulun touhua. A. Juvakka pistää pikkuväkeä punaposkisiksi. Tämä taitaa olla kuitenkin ihan se ykkösjuttu. Ainakin tulevaisuuden kannalta.

Mitä on sitten odotettavissa kevätkaudesta ?

Tavoitteita piisaa varmasti lähes joka rintamalla. A-pojat hakee paikkaa SM-finaaliturnaukseen. M2 metsästää voittoja alemmassa jatkosarjassa. C-tyttöjen täytyy opetella ison kentän metkuja, eikä oikean peliformaatin oppiminen olisi ollenkaan huono juttu. D-ikäiset opettelevat pelaamaan. Ja pikku lisäpotku ysikaseille. Keväällä Eerikkilän Urheiluopistolla valitaan Lounaisen alueen aluejoukkueisiin pelaajia. Muutamalla ysikasilla voisi olla mahkuja valintaleirille. Tämmöistä kevätpuolella. Ja sitten tietenkin Lahden Poweri!

Pikku keskustelua on vireillä vieraskirjan sivuilla asenteesta, minun kuin muutaman muunkin. Oma asenne on ihan oikeasti ollut hukassa, oikeastaan siitä saakka, kun huomasin ettei ryhmä halua tehdä duunia kesällä. Kesä on kuitenkin se aika jolloin lentopallourheilijan täytyy tehdä pohjaa kilpailukautta varten. Muuten käy kuten vieraskirjassa, aivan oikein sanotaan, pidetään yllä sitä mitä sattuu lentopalloilijalla matkassa olemaan.

Sitä on tullut lampsittua pallon perässä vuodesta 1972 saakka, jollain tavalla. Motiivina on ollut se, että urheilu on hauskaa. Ja varsinkin lentopallo. Vuosien saatossa on ollut monenmoista keissiä lajin parissa. On saanut seurata ja olla joukon jatkona -70 luvun virtolaisen lentiksen nosteessa. On pistetty palloa soikeaksi miesjoukkueiden kanssa -80 luvulla. On tahkottu piitsirintamalla -90 luvulla. On käyty tyttöjoukkueen kanssa SM-lopputurnauksessa. On saanut olla mukana organisaatiossa, joka päättyi A-poikien Suomenmestaruuteen. On tullut lopetettua VirtUn lentopallotoiminta. On yritetty luoda pitkäjänteistä tyttö-ja naislentopallokulttuuria Virroille. On saatu yhdistettyä lentisvomat yhden seuran alaisuuteen. On tullut käpisteltyä lähes kaksikymmentä poveria. On tullut suoritettua HVT. On aika monta turnaustapahtumaa takana. On onnistunut saamaan pahennusta aikaiseksi. On tullut aika.

Nyt vain tuntuu, että jaksaminen on tullut täyteen. Ei ole asennetta, motiivia eikä tarvetta hakata päätä seinään. Olen omat jälkeläiseni maailmaan saattanut, ihan kunnialla. Onko pakko enää muiden lapsosia sinne saatella. On tullut eläkeikä. Siirtyminen katsomoon. Nauttimaan hienosta urheilulajista katsomon puolelle. Ilman kummempia motiiveja tai asenteita.

Mutta ei ihan vielä, sillä A-tyttöjen SM-karsintaturnaus kotisalissa lähestyy ja yritän tehdä sen mitä tässäkohden on tehtävissä. Eilinen treeni oli pikkuisen esimakua siitä mitä tuleman pitää, seuraavien viikkojen aikana. Periksi ei saa, eikä voi antaa. Vielä ei ole ihan tuo yllä oleva aika, se on sitten kun A-tyttöjen tie on tältä kaudelta käyty loppuun. Toivottavasti huhtikuussa. Kiivasrytmistä pikkujouluaikaa kaikille Teille.

Joukkueita viritellään siis kohti sarjakautta, joka alkaa jo vajaan kahden viikon kuluttua. Varaslähdön ottavat perinteiseen tapaan A-ikäiset, jotka nahistelevat aluemestaruuksista ensi lauantaina. Tytöt Tampereella ja pojat Koskella.

Virtolaisten sarjatasot aikuispuolella ovat M2 ja N2. A-pojat & A-tytöt osallistuvat SM-sarjaan, sekä tyttöjunnujoukkueet omiin alueen alkusarjoihin. Pikkutytöt ja pojat pallokouluilevat A. Juvakan johdolla kahtena eri ryhmänä. Muutakin jännäämisen aihetta meillä virtolaislentiksen ystävillä on, kuin omat sarjapelaamisemme. Sitä muuta on tietenkin Juhanin taistelu naisten Mestaruusliigan prenikoista OrPon päävalmentajana. Ja ei sovi unohtaa myöskään Antilan Jaskaa, Muuramen riveissä. Kuopion syysturnauksessa Jaska pisti pallua latuun ihan napakasti.

Nuo kotoiset kakkossarjapelit matsataan sitten aina sunnuntaisin Liikuntahallin vielä hieman liukkaalla parketilla ja peräkkäisinä otteluina. Naiset klo 13 ja miehet klo 16. Tästä se sitten taas alkaa, pallontappo.

Pari juttua vielä. Ensi perjantaina miesjoukkue käy Mäntässä, viimeisessä harjoituspelissä ennen 3.10. tapahtuvaa sarja-avausta. Toinen on tuo pallu. Oulun suunnalla käyttävät tuollaista sanaa pelivälineestämme. Miksi sitten minäkin? No ihan kunnioituksesta Oulun kahta miesten Mestaruusligajoukkuetta kohtaan. On meinaten kova juttu, että Kärppäkaupungissa on kaksi liigajoukkuetta lentopalloilussa. Eikö?

Sivujen “status” on epävirallinen, sillä kummallakaan meneellä kaudella sarjoissa pelanneella lentisseurallamme ei ole sivujen kanssa mitään tekemistä. Domainin omistaa jake ja sivustoista aiheutuvat kulut kohdistuvat kyseiseen heeboon ihan henk. koht.

Yllä oleva alustus siksi, että seuraavilta riveillä saattaa löytyä kirjaimia sellaisessa järjestyksessä, jotka aiheuttavat myrskyn…pienessä kupissa kahvia tai teetä.

Ihan ensiksi puutuisin käpykylämme hallinon tasapuolisuuteen. Jollekin seuralle työnnetään silppukopallinen rahaa kiinteistöpisneksen suorittamiseen. Samaan aikaan toisille suunnitellaan lisää kuluja salimaksujen muodossa. Sitä en osaa sanoa ovatko asiat rinnastettavissa toisiinsa, mutta ainakin samaa valuuttaa ymmärtääkseni käsitellään. Toisessa on etumerkkinä vain plussa ja toisessa tapauksessa miinus. Ihan kannustavaa meininkiä lentiksen talkootyön suuntaan. Ja lentiksen nuorisotyön. Tulossa on siis tuhansien eurojen keissi käpykylän hallinnon kanssa.

Kesäharjoittelukaudelta ei ilmeisesti vielä maksuja mene. Niin, ja oletettavasti niiltä kuukausilta, kun halli on suljettuna ei varmaankaan todennäköisesti ehkä mene. Ja pururadalla saa ilmeisesti vielä reenailla ilman katumaksuja. Tai mistä tuon tietää. Sakotetaanhan nykyisin jo hälytystehtävässä olevaa ambulanssiakin, joka on joutunut pysäköimään sääntöjen vastaisesti, potilasta hakiessaan. Hellurei ja hellät tunteet. Voihan nykymeno.

Lentopallotyötä on Virroilla tehty ilman salimaksuja Liikuntahallin valmistumisesta saakka. Ilmaisuus on kohdistunut käpykylämme rekisteröityihin urheiluseuroihin. Ihan ookoo juttu, sillä itse ainakin olen ajatellut tekevinäni talkootyötä käpykylän nuorten liikuntaharrastuksen edistämiseksi. Käpykylällä kun ei taida olla ainuttakaan liikunnanohjaajaa palkkalistoilla. Ihan heti heittäisin hanskat tiskiin, jos ei olisi niin loistavaa tyttö/naisjengiä rääkättäväksi osunut. Nyt on sitten mietinnässä kuinka jatkossa. Ja kyllä jatkoa tulee, rääkin että pelaamisen muodossa.

Tästä päästääkin mukavasti valmennuksen puolelle. Virtolainen lentopallovalmennus on tuottanut vuosien saatossa todella kovia pelihenkilöitä. Ja palloa on pelattu yläsarjatasolla vuosikymmeniä. Juuri nyt sarjataso on miesten puolella hieman alamaissa, mutta valmennuksen taso on edelleen sellainen kuin pitääkin. Ja kun tekemisen taso ja asenne salilla pysyy, niin niitä kovia pelihenkilöitä ja joukkueita syntyy. Niitä pelihenkilöitä ei synny autossa istuen ja matkaten treenailemaan sinne sun tänne. Eikä joukkueita. Minä olen niin vanhanaikainen, että uskon pelaajan kehittyvän parhaiten omassa joukkueessa, omassa salissa, kovaa treenaten. Jos kerran on joukkue missä pelata, paikka missä harjoitella, sekä hyvä valmentaja ynnä taustat kunnossa. Nyt sitten joku voipi heittää, että entäs talven matkailut Vilppula-Mäntästä Virroille, B-poikien osalta. Matkailivat kyllä, mutta taisi olla ainoa mahdollisuus poikajoukon kehittyä. Eli tuossa B-.poikien jutussa toteutuivat nuo kehityksen mahdollistavat laatutekijät: Joukkue, valmentaja, taustat. Ja kyllähän porukka kehittyikin. Vuodessa alueen ynnämuista, ikäluokan valioporukaksi valtakunnallisesti.

Kaiken jorinan takana on se, että vain me, tässä ja nyt, pystymme viemään virtolaista lentistä eteenpäin. Ei sitä eteenpäinviemistä tee kukaan muu. Hajoittaminen kyllä onnistuu helposti. Muutamalla puhelulla. Eikun uutta sarjakautta kohti yhtenä suurena Virtolaisena lentisperheenä. Meillä on kunniakkaat perinteet puolustettavana. Ja huomatkaa, myös vastuu perinteiden vaalimisesta. Minä en ainakaan halua olla se tyyppi, joka katkaisee vuosikymmeniä jatkuneen pelaamisen perinteen. Haluatko sinä? Nyt on tuhannen euron paikka laittaa asiat kondikseen tulevaksi kaudeksi.

Järjestelykoneistolle on tullut kiittelyitä monelta taholta. Niinhän sitä kohteliaat ja sivistyneet vieraat yleensä tekevät. Nyt kuitenkin kiittely on tullut ihan sydämestä ja on vertailtu vastaaviin aikaisempiin turnauksiin. Ja todettu, että homma toimi liikkarilla kuin junan vessa. Hyvä me virtolaiset. Naisjoukkuemme hoiteli kirjurihommat napakasti ja hyvällä kierrätyksllä. Tasapuolisesti näytti kaikille siunaantuvan hommia. Äidit pakersivat kahvion puolella sata lasissa, isien rooli jäi hiukan hämäräksi. No, hehän ovat hommansa joskus hoitaneet….

Meikä on saanut monen sortin palautetta. Ajatuksena oli tuoda junnulentistä ja yleensäkin lajiamme neljän seinän sisältä hieman näkyville, ja huomioida urheilijanalkuja jollakin tavalla. Ovathan kisojen pääosan esittäjät vuosia pakertaneet salin syövereissä. Nyt oli se nauttimisen hetki, ehkäpä monen pojan viimeinen kisatapahtuma siinä junnuajan omassa joukkueessa. Pelaajat ovat voinet sanoa lajista mitään tietämättömälle kaverilleen, että katso tuolta, olen siellä pelaamassa. Eikös nämä ole niitä tämän päivän juttuja.

Yritystä tuoda pelejä ja tuloksia mahdollisimman nopasti kiinostuneiden tietoisuuteen pidettiin hyvänä asiana. Ajatuksena ei ollut kilpailla Nopola Newsin kanssa paremmuudsta, ei todellakaan, vaan saada porukat heräämään lentispaikkakunnilla, että ihan ilman minkäänlaista osaamista alasta, ei edes harrasteosaamista, voi tuloksia ja jonkinsortin kuvaakin saada liikenteeseen, kunhan ihan pikkuisen näkee vaivaa. Osaavaakin apua tarvitaan, mutta ei aivan mahdottomasti. Minua on jo kauan ärsyttänyt se, että lajiamme pidetään kopissa ja pistetään parhaassa tapauksessa kopin ovet lukkoon, ettei kukaan vain pääse näkemään. Ärrit Purrit sanoisin menosta, jos meillä ei olisi sen nimisiä D-tyttöjoukkueita.

Noin kuukauden mittainen lentisrypistys huipentui pariin kisavuorokauteen. Salin puolella taisteltiin uhrautuvasti pallosta toiseen. Heittopusseja ei matkassa ollut. Lähes kaikki matsit olivat tiukkoja vääntöjä, eikä ennakkoon kärkiporukoiksi lasketut päässeet helpolla. Ehkä suurin yllättäjä tuli Suomen lentopalloilun kehdosta, Pieksämäeltä ja haastoi loppuottelussa Pudasjärven ihan totiseen vääntöön.

Kotijoukkueen kohtaloksi tuli niukka 2-1 tappio kuolemanpelissä. Joukkueen suoritus on kyllä aikamoinen, sillä kehässä oli sellaisiakin pelaajia, joilla ei ole lajiharjoitushistoriaa takana vielä täyteen kahta vuotta. Tästä on hyvä jatkaa uusiin seikkailuihin kaikkien lentisihmisten. Pikku preikki on paikallaan ja sitten…Eikun päin niitä uusia seikkailuja. Vielä kerran kiitokset kaikille osallisille upeasta turnauksesta ja aikaansaadusta tunnelmasta. Seinäjoella kohdataan, Powerin merkeissä. Hyvää alkavaa kesää kaikille Teille.

Hughin ajatus lentopallosta oli simppeli. Tehkää asiat niin yksinkertaisesti kuin suinkin mahdollista. Kaikki ylimääräinen veivaaminen ja venkoilu pois. Niin pelistä, kuin tekniikoistakin.
Lajimme eri perustekniikoissa oli yksi ja todella merkittävä ero, siis Suomipallon ja USApallon välillä, ja se oli vastaanotossa/hihalyönnissä. Suomipallossahan opetetaan siirtymään nätisti pallon taakse ja kääntämään napa et nokka päin kohdetta, jonne poltsi ajatellaan siirrettävän. Ja suoritus sitten siitä vartalon edestä. Eikä varsinkaan lyöntisuunnanpuoleisen jalan yli. USA:n hihassa on tärkeintä, että vartalon paino on sillä jalalla mihin suuntaan palloa ollaan siirtämässä ja suunta annetaan käsien kulmaa muuttamalla. Ja tietenkin sen lyöntisuunnan puoleisen jalan yli. Kädet on ne, jolla pallo haetaan. Edestä, sivulta, ylhäältä. Ei saa käyttää aikaa turhiin jalkojen asetteluihin. Ollaan siis lähes kyljittäin pelivälineeseen. Mutta no. Täytyy näyttää livenä, jos jotakuta kiinnostaa.

Muutama salitreenikin oli ohjelmassa. Demoryhminä A-volleyn 1-sarjajoukkue ja OrPon liigajoukkue. Vaikeuksia tuntui kummallakin ryhmällä olevan. Tehdä Hughin mieleisiä suorituksia. Mutta taipui se jäyhä pohjoinen ruoto hissuksiin Hughin mieleiseksi. Niin ja yksi iso harjoituksellinen ero perustekniikoiden opetuksessa kyllä on. Meillähän linjauksena on, että asioita pilkotaan osiksi, kun opetellaan uutta. USA:n menossa mennään asiat heti kokonaisuuksina. Kumpi sitten on paremi tie. Pisteen teko omille on se tavoite ja monta tietä tuntuu päämäärään löytyvän. Tosin täytyy muistaa, että tämä Uuden Seelannin/Ameriikanihme ei ole valmentanut junnujoukkueita. Vain yliopisto- ja maajoukkueita. Väite oli kuitenkin, että kokonaisuuksia ja kaikilla tasoille.

Mielenkiintoinen hemmo oli hän ja aivan helvatan hyvä myyntimies. Selkeää puhetta riitti kolmeksi päiväksi aivan helposti. Tarina oli uskottavaa ja ymmärrettävällä enkulla kerrottu. Pelimies ja verbaalinen akrobaatti. Väkisinkin tulee mieleen eräs paikallinen valkku. Ugh sanoi Hugh jä lähti kiireesti kotiin, sillä uusi pelihenkilö oli syntymäisillään. Pariskunnan ensimmäinen. Äiti 190 senttinen ja isä 195.

Nuoret aikuissarjoissa pelaavat joukkueemme ovat kiivaassa kehitysputkessa, eikä joukkueiden etenemisessä kohti yläsarjoja näyttäisi olevan esteitä. Paitsi tietenkin harrastajien halu ja tahto harjoitella. Harjoitusrumba kun on ainoa kehittymisen tie. Taustalla junnuporukat uurastavat harkoissa viikko toisensa perään, oppiakseen jalon lajimme perustaitoja. Tähtäimenä Seinäjoen Power Cup. Kuinkas muuten.

Kotimaisessa liigapalloilussa eletään runkosarjojen ratkaisuvaiheita. Miesten liigassa on tasaista. Viime kierroksilla sarjan kärkijoukkueet ovat olleet tiukilla häntäpään kanssa. Joukkueilla on vielä pari kolme matsia runkosarjaa jäljellä, eikä pudotuspeliparit ole vielä alkuunkaan selvillä. Eikä varmuutta ole putoamiskarsintaankaan joutuvista joukkueista. Paitsi virtolaisille tuttu Valkeakoske Isku-Veikot on jumiutunut sarjan hännille ja joutuu vääntämään sarjapaikastaan 1-sarjan kärjen kanssa. Toinen karsija löytyy ryhmästä Loimaan Hurrikaanit, Saimaa Volley ja Muuramen Lentopallo. Ykkösen kauden vankimmat joukkueet ovat olleet Korson Veto ja Oulun Etta. Yksi naapuriseuroistamme, Mäntän Valo, on taapertanut ykkösen hännillä koko kauden ja perinteiseen tapaan pelaa karsintamatseja sarjassa pysymisestä. Sinänsä hiukan ihme juttu, sillä onhan kokoonpanossa kokeneita pelimiehiä ja vieläpä kaksi ulkolaisvahvistusta.

Naisten liigassa on vain yksi mestariehdokas. LP Viesti Salosta. Salolaiset ovat rakentaneet joukkueen, jossa on neljä ulkolaispelaajaa. Sääntöjä ei tässä kuitenkaan rikota, sillä kahden pelaajan taival lumen ja jään keskellä on jo niin pitkä, että suomipassi on lätkäisty käteen. Naapuriseuroistamme Oriveden Ponnistus taistelee tiukasti loppuottelupaikasta, varsinkin kun joukkueeseen joulun jälkeen liittyi uusi Ameriikanihme. Lähes 190 senttinen pallotaituri.

Naisten ykkönen on ollut kahden kerroksen pelailua. Niin eritasoisia joukkueita sarjassa on esiintynyt. Rovanieneläinen WoWo on ollut sarjan ylivoimainen hallitsija. Naapureistamme Vilppulan Tähti on hoitanut sarjapaikan ykköseen ensi vuodeksi.

Naisten maajoukkuerintamalta kuuluu pitkästä aikaa jotain positiivista. The Liitto on palkannut naisia ohjastamaan ulkolaisvalkun. Tämä on saanut aikaan sen, että vuosien jälkeen joukkueessa esiintyvät kaikki parhaat naispalloilijamme, Riikka Lehtosen ja Saara Eskon johdolla. Ihan mielenkiintoiset EM-karsinnat kesän korvalla tiedossa. Riikka ja Saara kun ovat ihan kansainvälisen tason peliladyja. Ovat ainakin Italian liigassa pärjänneet todella hyvin. On tullut sitäkin kurkittua. Eurosport kakkosen avustuksella.

Miesten maajoukkue taistelee Maailmanliigaa kesällä ja EM-karsintoja syksyllä. Kesän Maailmanliiga ei erinäisistä syistä kiinnosta ihan kaikkia pelaajiamme, joten esim. Upilla on todellinen läpimurron paikka kuusikkoon. Upista senverran, että syksy Italiassa meni penkkikomennuksen merkeissä. Joulunaikaan tuli näytönpaikka ja onnistuneet erät toivat lisää kaivattua peliaikaa.

Mukavaa hiihtolomaa kaikille Teille. Ja eikun sankoin joukoin kannustamaan B-poikia ensi lauantain A-poolin taisteluissa.

Mestaruuksia tulee ja menee ja ne ovat tärkeitä etappeja harrastajien kehityksen kaaressa, mutta eivät mitenkään välttämättömiä. Tärkeintä on kehittää itseään, niin henkisesti kuin fyysisestikin, oli harrastus sitten mikä tahansa. Lentopallo vain sattuu olemaan meidän virtolaisten laji, niin valmennuksen osaamisen, kuin perinteidenkin osalta. Ja mystiset Mikasan liikahtelut kentällä takaavat sen, että henkistä kapasiteettia koetellaan ja silloinhan sekin puoli kehittyy.

Tämän jorina sai alkusysäyksen miesten maajoukkueen päävalmentajan Mauro Berruton puhelusta Lentopalloliiton nuorisopäällikölle. Siitä sitten tuonnempana.
Lentopalloa on pidetty pitkien ihmisten lajina, sitähän se tietysti on, kun mennään aivan huipputasolle. Jätetään liberot tässäkohden käsittelemättä. Niin, pitkien lajina. Onneksi ei näin ole, siitä hyvänä esimerkkinä on Saaren Jorma. Hän alotti lentopallon parissa jo 60-luvulla ja edelleen passit singahtelevat. Tästä saamme laskettua, että Jorma on pelannut palloa kuudella eri vuosikymmenellä. Uskoisin ettei Jorma pahastu, vaikka laitan tähän, että kaikki saavat vapaasti kopsata hänen harrastuksensa pitkäjänteisyyden. Eli kaiken mittaiset ja kaiken ikäiset voivat lajia harrastaa. Ja näinhän meillä asiat ovatkin. Ja se on hienoa se.

Pitkä vai lyhyt. Lentopallossa nuo sanat voivat tarkoittaa todella monta asiaa. Pelaajien fyysistä kokoa, syöttöä, iskulyöntiä, jujua, passia. Kaikki nuo voivat olla sekä että. Eikä voi sanoa kumpi on parempi. Eli menemme tilanteen mukaan noiden sanojen kanssa. Virtolaisen lentopallon tämän hetken kaikkein pisin josta puhutaan, ja joka on huomattu ihan Italiasta saakka, on Santun kampaus. Mauro nyt vaan oli soitellut tänne pohjoiseen ihan varta vasten, että tuon keskisigahtelijan hiukset saisi siistiä. No, tästäpä tuli mieleen, että olisiko Mauro seurannut Santtua netin kautta niin paljon, jos…. Ja meillähän on ihan demokraattinen äänestystuloskin asiasta, joten pulinat pois. Kansa on puhunut. Mutta joku hikipanta nyt kuitenkin.

Lopuksi vielä menestyksentoivottelut kaikille rintamille, sillä rintamia tuntuu riittävän mukavanlaisesti. Ja kun katsoo sivujemme oikeanpuoleista palkkia, niin ei nyt ihan tule mieleen, että harrastus olisi kovasti hiipumassa. Hyvää talvenjatkoa kaikille Teille.

Toiveita minulla olisi monenlaisia. Päällimmäisenä nais-ja tyttölentiksen organisaation rakentaminen tukevalle pohjalle. Virtolaisen lentiksen ikifanina toivoisin, että A- ja B-pojat taistelisivat keväällä SM-finaaliturnauksissa. D-tyttöjen toivoisin pelaavan kahden joukkueen voimin alueen finaalitapahtumassa, joskus huhtikuussa.
Mies- ja naisjoukkueiden toivoisin löytävän mukavan voittoputken. Kaikkien harrastajien toivon välttyvän vammoilta ja kaikille toivon innokkuutta ja kärsivällisyyttä lajimme salojen opetteluun.

Aikuisten joukkueissa on kirjoilla yhteensä himpun yli kaksikymmentä pelaajaa, heistä kahta lukuunottamatta kaikki ovat oman juniorityömme aikaansaannoksia. Tämä junnutyö on ainoa oikea tapa viedä virtolaista lentopalloa eteenpäin, uusiin saavutuksiin. Olemme yksi lenkki siinä pitkässä ketjussa, jota on rakennettu jo yli kuusikymmentä vuotta. Minusta on hienoa olla mukana tuossa katkeamattomassa ketjussa, pienenä osasena. Samanlaista tunnetta toivon muillekin tämän hetken ketjun rakentajille. Voimme ihan oikeasti olla ylpeitä historiastamme. Ja kun tiedämme mistä olemme tulleet, voimme rohkeasti mennä eteenpäin, tietän että suunta on oikea.

Aikuisjoukkueemme ovat aika pieniä viilauksia vaille “valmiita” joukkueita. Niin, lentisjoukkue ei tule koskaan lopullisesti valmiiksi, mutta joukkueemme ovat varmaankin parin harjoitusvuoden jälkeen valmiita sellaisiksi joukkueiksi, jotka voisivat tehdä paluuta yläsarjoihin/tehdä uutta virtolaista lentishistoriaa. Ehkä? Edellytyksenä on tietenkin se, että tunnemme paloa nimenomaan virtolaisen lentopallon eteenpäin viemiseen. Loistavaa ja rauhallista vuoden vaihdetta sekä Hyvää Uutta Vuotta kaikille teille.