Miesten edustusjoukkue
N2 OrPo – Veikot 2-3 (23-25,25-23,25-22,18-25,8-15)
Sunnuntai-illan pallontapposeremonia kesti parisen tuntia ja nyt tuntui olevan hiki päällänsä koko ajan. Vastakkain olivat hyvin samanlaisista lähtökohdista seremoniaan saapuneet joukkueet. A-ja B-ikäiset olivat liikkeellä ja vielä himpun vajaalla ryhmällä. Veikkojen tiimi oli laatinut salakavalan viiden yleispaalajan ja yhden passarin systeemin. Tai kääntäen, yhden passarin ja viiden keskarin myllymatin. Kolme erää asiaa opeteltiin. Neljännessä ja viidennessä homma toimi kuin meikäläisen ilmanpäästöt, rennosti mutta terävästi.
Vastus ei varmaankaan viiden erän aikana oppinut tunnistamaan kuka on ihan oikeasti keskari ja kuka yypee. Niin ripeään tahtiin paikkoja vaihdeltiin. No, sarjan avausvotto tuli ja kuten tuosta ensimmäisen lauseen hiki sanasta voi päätellä oltiin hieman eri tahdilla matkassa, kuin avausmatsissa pari viikkoa sitten. Tästä sitten jatkellaan kohti Savonlinnaa perjantai-iltana ja matsataan 1. A-tyttöjen SM karsintaturnaus lauantaina OKL:n salissa. Sunnuntaina on sitten jälleen tuplasarjapelit, kun N2 saa vieraaksi LP Kangasalan kakkosjoukkueen klo 13 ja M2 yrittää pistää Vammalaa nippuun klo 16. A-poikien lauantaista on oma sivunsa, josta loytyy aikataulut ym. tarpeellinen härpäke.
Veikkojen kauden avauksen otteluraportti
Villen kirjailema otteluraportti Veikkojen miesten kauden aloituksesta löytyy täältä. Tervemenoa lukemaan.
Veikot avasi kauden hyvällä taistelulla
Se on 2-sarja pyörähtänyt käyntiin, eka matsi oteltiin menneenä sunnuntaina kotiluolassa Messukylän Tovereita vastaan. Mielenkiintoisen ottelusta teki vastapuolelle asettuneet “oman kylän miehet” Viidan Ahti sekä Viitalan Peetu. Mielenkiintoa tosin olin moneen tapaan muutenkin, siitä kuinka meidän junioripainotteinen joukkue pystyy vastaamaan kovan 2-sarjan haasteisiiin. Monella ottelu oli ensikaste miesten peleihin, vielä kotisalissa, joten varmasti oli monella perhosia vatsassa. Yleisöä lehtereille oli asettunut puolensataa.
Uusi kuuluttajamme Juho Hintala kutsui pelaajat kehään ja matsi oli valmis alkamaan.
Meidän kuusikko; Leppämäki,Viita,Kanerva,Salo,Viitala,Salomaa ja Vuorinen.
Erä 1. Aloitimme pelin alkujaan terävästi, Harrin työskentely syöttönurkkauksessa oli mallikasta. Kentältä poimittiin hyvin vaimennetut jatkopallon ja tapettiin ne tehokkaasti Meston kenttään. Erä meidän hallussa alusta loppuun, 25-18.
Erä 2. Siitä tulikin niin vaikea kuin osasi voitetun erän jälkeen kuvitella. Ajatus siitä, että erä tulisi tekemättä omia hyviä asioita, hiipi monen ajatuksiin. Vastaanoton kanssa vaikeuksia, sekä arkuutta verkkopelissä. Aksu sekä Teemu teki erässä depyytin kentälle. Ahtilla murhaava syöttöputki erän lopussa. 25-15 turpiin.
Erä 3. Hyvä draivi alusta heti päällä. Saatiin vastustajan vastaanotto rikki ja tukittua heidän lyöntisuunnat. Oma vastaanotto toimi taasen tässä erässä ja Harri jakoi hyvin joka jätkälle passia.Erä meille 25-19.
Erä 4. Mestolla alkoi uskoa horjua omaan tekemiseen runsaiden virheiden saattelemana. Ottelu kulminaatiopiste tapahtui meidän johtaessa 14-11. Muutamat lyöntivirheet ja tilanne oli tasan. Siitä tulistuneena Mesto rynniin erävoittoon 25-21.
Erä 5. Mesto paremmin kiinni erän alussa, muutamia suoria virheitä meiltä, sekä yksi rotaatiovirhe. 8-5 puoltenvaihto. Piste pisteeltä kiritään, muutama puolustuspallo olisi liberolta vaadittu. Päästään aina tilanteeseen 14-13. Mestolle kuitenkin tarvittava piste ja otteluvoitto.
Päätä ei meidän tarvitse pensaaseen työntää, vaikka avauspisteet jäi ottamatta. Oma tekeminen oli hyvällä tasolla ja yleisö näki varmasti taistelevan joukkueen kentällä. Kotijoukkueen parhaana palkittiin Harri ja Mestolta Kela, jolla oli ratkaiseva rooli Meston voitossa. Joukkue kiittää yleisöä, joka oli hyvin hengessä mukana!
Otteluennakko Veikot – Team Tawast volley 2
Tulevan sunnuntaina 10.10 jatkuu edustusjoukkueen kausi kotiottelulla Hämeenlinnalaista TTV:tä vastaan. Hämeenlinnalaisilla on kaksi joukkuetta 2-sarjassa, joista tuleva vastustaja edustaa kokeneempaa kaartia. Vastustajasta ennakkotietoa on hyvin vähän. Mitä ikäjakaumaan tulee, on joukkueen kuopus toistakymmentä vuotta Veikkojen vanhinta pelaajaan vanhempi. Kokemusta joukkueesta löytyy, onhan TTV pelannut ykkössarjaa monen vuoden ajan 2000-luvun alussa.
Lähtökohta ottelulle on siis “isät vastaan pojat”. Veikkojen kotiavaus luo uskoa pärjäämiseen tässäkin ottelussa, kunhan ehjä peli koko joukkueelta saa jatkoa. Saattapi myös olla, että näemme yhden paluumuutajan Veikkojen riveissä jo tulevassa pelissä. Veikot toivoo jälleen runsaslukuista kannustavaa yleisö paikan päälle joukkueen tueksi. Joten kaverit, kaimat ja sukulaiset mukaan ottelutapahtumaan. Peli vihelletään käyntiin klo 16.00. Tervetuloa mukaan taisteluun!
Salovolleyn tapahtumia
Kaksi autoa täyteen pakattuna, pelaajia sekä majoitusvälineitä joista suurin pj-teltta. 270km matkaa päämääräämme Saloon, tarkemmin vuohensaaren leirintäalueelle, jossa tarkoitus yöpyä ensimäinen yö. Matka sujuu hyvin ja löydämme perille 21.45. Majoitus valmiiksi yllättävän nopeella aikataululla, alikersantti Salon johdolla. Unten maille 23.00, hiljaisuus 23.02.
Otto kertoo ”viiden egen” makuupussista 03.16, kuulemma ei pidä lämpöä.
Herätys 07.00 , aamureippailu ja kamat kasaan.
Runsas aamupala ABC piihovissa…
Ensinmäisen pvän peleistä;
Vastaan asettuu ekassa pelissä Pietarilainen Sb-40. Ryhmä täynnä 40v pitkiä konkareita.
Pallo tuntuman puute näkyy pelissä ja Venäläisten keskipeli jäätävän tehokasta. Omia virheitä pelissä aivan liikaa, vastaavasti vastusjalle niitä ei juuri tullut.Siinä suurin ero, 2-0 turpaan.
Toinen peli Teiskon Terä vahvistettuna Vilppulan paronilla Matti..eikun Martti Pöytäniemellä.
Tasoero tällä kertaa Veikkojen hyväksi.Aksun debyytti miesten peleissä sjui mallikkaasti. Verkkopelissä suurin ero joukkueiden välillä.Selvä 2-0 voitto.
Päivän viimenen peli, jo melkein paikalliskamppailuksi muodostunut Veikot-Toijalan Valpas vahvistettuna parilla laiturilla.Toijalalle ekä erä. Toinenkin menossa tilanteissa 19-14 ja 23-20.
Mutta hermoilu ja joukkueen sisäiset väittelyt sekoittaa taas vastustajan pelin;) Erä Veikoille 25-23.
Iltaohjelmaan kuului halpaa ruokaa ja sekä rangaistuspotkukilpailua.Tyylikkäimmät maalit yleispelaaja Leppämäeltä..Jota ei tosin vielä tässä vaiheessa tiedetty.
Nukkumaan 23.00.
Herätys 01.12, kaatosade sekä kova ukonilma ajaa joukkueen evakkoon.
1 Paluu leiriin.Seuraavana pvä tieto, yli 5000 salamaan tuolla alueella.
Toisen pvän peleistä;
A-volley, joka on ykkössarjan kärjessä vakiinnuttanut paikkansa ensimäisenä vastassa, hieman tosin ”nuoriso” joukkueella. Erissä pysytään kymmeneen pisteeseen asti mallikkaasti mukana, jonka jälkeen vastujalle 5-8 pisteen putki ja näin erät hävitty.Vastaanotossa parannusta edelliseen.Laidasta
kovaa torjuntaa vastaa loppuvat tehot.Turpaan 2-0.
Toinen ykkössarjasakki Säkylän Urheiljat vastaan.Käsikirjotus samanlainen kuin edellisessa pelissä.
Yliyrittäminen verkolla tuo aivan liikaa suoria virheitä.Oton kokeilu hakkurina positiivisin asia pelissä, taasen turpaan 2-0.
Turnauksen viimeinen peli paikallista Team Jame vastaan,joka koostui neljästä entisestä liigapelurista plus muista iloisista tovereista.Kirkkaimpana tähtenä Nisse Huttunen, siis se oikea Nisse, ei meidän oma Killin Nisse!
Parhaan teränsä menettänyt vastuja, hyytyi molempien erien lopuissa. Positiivisin esitys Veikoilta tässä pelissä.Leppämäen Harrin kokeilu yleispelaajana aiheuttaa jatkossa valmennusjohdolle miettimisen aihetta,Harri takoessa kovasti palloa rataan.Vanhamäen Teemun ensi esiintyminen yleispelaajana myös hyvä.
Kokemuksena hyvä reissu, homma jatkuu elokuussa järjestettävillä harjoitusturnauksilla, ehkäpä jopa kotisalissa!
Ps. Toivottavasti Pasikin pääsi perille?







