Virtain Veikot

Pallokoulu

Mukavaa menoa, mutta minkäs sille voi!

Meikä vääntäytyi tänään ensimmäisen kerran hallille maanantainimisenä päivänä. Tai ainakin niin, että pienten pallokoulu oli menossa. Vanhat jo huonosti näkevät näköelimet olivat pudota niille varatuista montuista. Ettäkö minkä takia? No siksi, että sali Aassa vipelsi pitkälti yli kymmenen pientä poikaa pallon perässä ja muutama tyttö vielä päälle.

Tällainen näkymä lämmitti pallopalloihmisen mieltä todella runsaasti. Näyttäisi, että jotain on jälleen tehty oikein periferiamme pitkässä lentopallojuoksussa. Ai niin, se merkittävä juttu tässä keississä. Eli kuinka on mahdollista tämmöinen? No. Pienten mukana teuhasi pari kokenutta pelimiestä. Juvakan Ari ja Ilosen Jukka. Reservissä vuoroaan odotteli vielä kolmaskin takavuosien pallovirtuoosi. Ristiniemen Markku. Tästä ei voi tulla kuin hyvä keitos.

Joulukuun lentiskuva

Joulupukkikuukauden kuvaksi saatiin sopivasti kaikkein nuorimpien pallovirtuoosien kuva. Se on hienoa se. Todellisia tulevaisuuden lupauksia. No, poislukien tietysti A. Juvakka, jonka loistava tulevaisuus on ollut edessä muutaman ajastaika sitten. Mutta ihan asiaakin olisi. Minulla on tuo kuva ja lista nimiä, mutta en tiedä kuinka ne yhdistettäisiin. Kuvasta tunnen Mr. Salon ja Mr Vehmaan. Olisiko joku niin ystävällinen ja luettelisi Pallokoululaisten nimet ylhäältä vasemmalta alkaen. Vaikka vieraskirjaan.

Nousukauden merkit?

Virtolainen mieslentis porskuttaa jälleen eteenpäin pullein purjein, parin hapenhaukkauskauden jälkeen.
Miesjoukkue on vahvuudeltaan kahdentoista jannun kokoinen, muodostuen kymmenestä omasta pelimannesta ja kahdesta innokkaasta Alavudenavusta.
Junnujakin on. Aata, Beetä, Ceetä. Kun maanantaina alkaa vielä Pallokoulu Juvakan Arin johdolla, saadaan miehiä/poikia lajin pariin täksi kaudeksi nelisenkymmentä. Hyvä!

Naisjoukkue on koottu kokonaan omista kasvateista ja junnuporukoita riittää tueksi pilvin pimein. Yhteenlaskien kuutisenkymmentä.

Kun sitten ynnätään porukat yhteen päästään sataan lapseen ja nuoreen. Ihan hyvä määrä.
Sehän taas ei ole hyvä, että armas kaupunkimme ehdottelee hallin sulkemista viikonlopuiksi. Mukava rätinpaiskaisu liikunnanharrastajien silmille. Eipä taida kaupunginbunkkerin väki paljonkaan tietää mitä hallilla tapahtuu, tai miksi hallivuoroja yleensä varataan arki-iltoihin. Ja että mitä lajin parissa tapahtuu viikonloppuna. Herran pieksut! Hallissa tosiaan tapahtuu. Kanattaisi käydä katsomassa.

Seuraavaksi on A-poikien aluemestaruusturnaus viikon kuluttua. Ja siitä sitten jouluun asti 1-2 lentistapahtumaa joka viikonloppu. Uuden Vuoden puolella sama rumba jatkuu, tai hiukan vielä lisääntyy.

Virtolaisen lentopalloilun uuden nousun merkit ovat siis ilmassa, kunhan päättäjät eivät tee asiasta mahdotonta. No, onhan tässä vuosien saatossa tullut kehuttua pitkin Suomea, kuinka hyvin saliasiat Virroilla ovat. Toivottavasti ei tarvitse alkaa kertoilemaan päinvastaisia tarinoita. Hyvää sarjakautta kaikille Teille!