Virtain Veikot

Power Cup

Power Cup 2011

Ensi kesän Power Cup pelataan Lahden raviradalla, eli Jokimaalla 9.-12.6. Kisajärjestäjinä toimivät Salpis Hollolasta, sekä Kimmo Volley Lahdesta. Kesän suurtapahtumassa, kaiken normaalin povertouhun lisäksi, pelataan kaksi Maailmanliigan  Suomi-Argentiina ottelua.  Poverilaiset pääsevät seuraamaan Lahden jäähallissa pelattavia otteluita poverpassilla. Tosin vain toista, sillä poverkansa on jaettu ikäluokittain perjantain ja lauantain otteluihin.

Maajoukkueen ja uuden päävalmentajan, Daniel Castellanin, ensimmäinen kotiesiintyminen tapahtuu poverin perjantaina. Ja kun vastassa on Castellanin kotimaan joukkue, täydessä jäähallissa, on tapahtuma varmasti mieleen painuva. Niin hänelle, kuin meille lentishörhöillekin.

Virtolainen lentisväki ottaa suunnan Lahteen omalla bussilla, joka on käytössä koko tapahtuman ajan. Matkan tarjoaa seura.

Ilmoittautuminen hoituu keskiteysti, seuran kautta. Joukkueiden valmentajat/yhdyshenkilöt hoitavat oman joukkueensa paitakokojen keruun ja passimaksujen pankkisiirtojen jaon.  Passin hinta on porrastettu siten, että 3.3. maksetun passin hinta on 112 €. 3.4. maksettu132 € ja 3.5. 162 €. Perhepassin hinnat ovat 104, 124 ja 148 euroa.

Perhepassin hinnoittelu menee siten, että perheen ensimmäinen lähtijä maksaa normaalin hinnan ja seuraavat lähtijät alennetun hinnan.

Viikonloppupassi, eli perjantai-sunnuntai maksaa 98 €, 118 € ja 142 €.

Poverasioissa voi kääntyä Ari Juvakan puoleen. Aurinkoista talven jatkoa kaikille teille.

Power Cup 2010

Ensi kesän Power Cup pelataan Sinäjoen raviradalla 10.-13.6. Kisajärjestäjinä toimivat Seinäjoen Kuutoset, Seinäjoki Lentis ja Nurmon Jymy. Kisojen ilmoittautumissivut ovat avattu, joten pohojalaisilla on kova pyrky päästä 1000:n ilmoittautuneen joukkueen rajapyykin yli. Aikaa ainakin on. Seinäjoella viisi vuotta sitten järjestetty poveri on edelleen se suurin ja kaunein, mukana oli tuolloin yli 950 joukkuetta ja 8500 pelaajaa.

Haastan kaikki mukaan tapahtumaan, niin kotijoukot, kuin harrastajatkin. Voimme omalta osalta auttaa tuon 1000 joukkueen rajan saavuttamisessa. Virroiltahan voisi parhaassa tapauksessa saada liikkeelle jopa kaksitoista joukkuetta. Nyt kun kisat ovat tuossa naapurissa, olisi nimenomaan kotijoukoilla mahdollisuus helposti tutustua lajiin ja päästä mukaan kuvioihin. Joukkueet tarvitsevat huoltajia, jotka pitävät porukat koossa ja aikatauluttavat joukkueen tekemisiä. Pelaaminen kyllä sujuu, kunhan tausta ovat kunnossa. Ja ihan katsomaankin voi tulla, vaikka päiväseltään. Kentille on vapaa pääsy.

Vaikka aikaa tuntuu nyt olevan runsaasti, niin nopeasti kisatapahtuma tulee vastaan. Ja varsinkin ilmoittautumisajat. Kisapassin ostamiseen on varattu hieman enempi aikaa kuin aikaisemmin. Passin hinta on porrastettu samalla tavalla kuin aikaisemminkin, eli halvimmalla pääse kun on ajoissa liikkeellä.

Passin hinta on 102 euroa, kun maksat helmikuun loppuun mennessä.
Passin hinta on 122 euroa, kun maksat maaliskuun loppuun mennessä.
Passin hinta on 152 euroa, kun maksat huhtikuun loppuun mennessä.

Jos perheestä lähtee useampia henkilöitä, passin hinta muodostuu seuraavanlaisesti: Ensimmäinen maksaa täyden hinnan (102 euroa). Toinen, kolmas jne 94 euroa. Nämä hinnat, maksettaessa helmikuun loppuun mennessä.

LentisVirtain osalta homma toimii siten, että passi maksetaan LV:n tilille 552403-244015. Jake toimii tyttöjoukkueiden yhdyshenkilönä ja maksaa kertyneet passimaksut liitolle, sekä ilmoittaa joukkueet järjestäjille. Poikajoukkueilla on omat kujeensa ja niista tietävät Viidan Juhani, Kanervan Jari, Juvakan Ari ja Vuorisen Ville. Ainakin.

Passihan sisältää perinteiseen tapaan pelioikeuden, majoituksen, kisadiskon, ruokailut sekä vakuutuksen. Kaupan päälle tulee vielä hulvaton povermeno. Kisoihin mennään Ykspetäjän Bussilla ja seura maksaa matkan. Huoltajatehtäviin lähteville seura maksaa passin.

Ja kun kysymyksiä tulee kuitenkin mieleen, niin numerosta 044-2581557 saa tietoa askarruttaviin poverasioihin. Puhelimeen vastaa jamppa, joka on ollut mukana ainakin viidessätoista povertapahtumassa. Joukkuiden valkuilta voi myös kysellä.

Poverterveisin -jake-